Kumoaako tartuntatautilaki perustuslain?

 

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt viime aikoina oikeusministeriön sanomaksi väitetty lause ”Tartuntatautilaki ei kumoa perustuslakia”, mikä on täysin totta. Mutta mitä väite tarkemmin ottaen tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita? Tämä kirjoitus käsittelee näitä kysymyksiä ”normaalioloissa” (eli ei poikkeustilan aikana), ja yrittää samalla yleisemminkin selventää Suomen lainsäädännön ja oikeuskäytännön nykytilaa.

Normihierarkiasta

Kuten lähes kaikki tietävät, perustuslaki on lakisäädösten hierarkiassa ”tavallisten” lakien eli ”eduskuntalakien” yläpuolella, ja esimerkiksi valtioneuvoston asetukset ja viranomaisten antamat säädökset ovat tavallisten lakien alapuolella. Puhutaan yleisemmin normihierarkiasta. Lisäksi EU-oikeus (EU:n asetukset, direktiivit, päätökset ja EU-tuomioistuinten oikeuskäytäntö) ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat käytännössä Suomen perustuslain yläpuolella. Eli:

EU-oikeus + kansainväliset ihmisoikeussopimukset > Suomen perustuslaki > Tavalliset lait > Asetukset ja viranomaisten säädökset.

Emme tässä kirjoituksessa käsittele mainittua EU-oikeudellista ulottuvuutta tämän tarkemmin. Kansallisen lainsäädännön osalta tätä normihierarkiaa säätävät perustuslain 106 ja 107 §:t, joiden mukaan:

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle; ja
Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.

PL 106 § koskee siis lain säännöksen soveltamista tuomioistuimessa, ja tämän soveltamisen ilmeistä ristiriitaa perustuslain kanssa. Eli jos tuomioistuimen käsiteltäväksi tulee asia, jossa tavallisen lain soveltaminen johtaa ilmeiseen ristiriitaan esimerkiksi jonkin perusoikeuden kanssa, tuomioistuimen täytyy antaa etusija tuolle perustuslain perusoikeussäännökselle. Kts. tämän säännöksen soveltamisesta esim. KHO:n vuosikirjaratkaisu 2018:85:

Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksensä perusteluissa mainituista syistä välttämättömäksi arvioida käsillä olevan yksittäistapauksen yhteydessä, muodostuiko lain soveltamisen lopputulos asiassa perustuslain vastaiseksi. Koska tällaista elinkeinovapauden rajoitusta ei voitu selvästikään pitää välttämättömänä toisen perusoikeuden takaamiseksi eli liikenne- ja asiakasturvallisuuden saavuttamiseksi, lainkohta oli jätettävä tässä tapauksessa soveltamatta.

PL 107 § puolestaan säätää, että jos valtioneuvoston, tasavallan presidentin tai ministeriön antama asetus tai viranomaisen (esimerkiksi aluehallintoviraston) antama säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun (tavallisen) lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussakaan viranomaisessa (esim. poliisissa). 107 § ei siis vaadi ilmeistä ristiriitaa kuten 106 §. Kts. esim. KKO:n vuosikirjaratkaisu 2012:47:

Koska oikeusapuasetuksen 21 §:ssä säädetty oikeusavun rajaaminen määrättyyn tuntimäärään ei perustunut perustuslain 80 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla laissa olevaan valtuutukseen, säännöksen katsottiin olevan ristiriidassa perustuslain kanssa eikä sitä perustuslain 107 §:n mukaan saanut näiltä osin soveltaa.

Lisäksi PL 80 § sääntelee lainsäädäntövallan siirtämistä:

Tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Jos asetuksen antajasta ei ole erikseen säädetty, asetuksen antaa valtioneuvosto.

Myös muu viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella; tällaisen valtuutuksen tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu.

Eli esimerkiksi aluehallintovirastot voivat lähtökohtaisesti antaa oikeussääntöjä määrätyistä asioista tartuntatautilain 58 §:n suomin valtuuksin, jos yllä mainitun PL 80.2 §:n ehdot täyttyvät; tosin se, että täyttyvätkö nämä ehdot, onkin aivan oma kysymyksensä, joka on tällä hetkellä ainakin yhden hallintotuomioistuimen käsiteltävänä.

Perusoikeuksien ehdottomuudesta ja suhteellisuudesta

Perustuslain perusoikeussäännökset eivät yleisesti ole sillä tavoin ehdottomia, että niitä ei voisi missään laajuudessa eikä millään edellytyksillä rajoittaa. Perusoikeuden käyttämistä voivat ensinnäkin rajoittaa toisten ihmisten perusoikeudet. Yksilö ei voi vaatia niin ehdotonta suojaa perusoikeudelleen, että se johtaisi toisen yksilön perusoikeuksien loukkaukseen. Puhutaan ns. perusoikeuksien kollisiosta eli yhteentörmäyksestä, jonka seurauksena näitä perusoikeuksia täytyy ns. ”punnita” keskenään. Perusoikeusäännökset voidaan ymmärtää optimointikäskyiksi, joiden tarkoituksena on turvata mahdollisimman hyvin kunkin yksilön perusoikeuksien toteutuminen. Kollisiotilanteessa tulee pyrkiä ratkaisuun, joka mahdollisimman hyvin turvaisi kaikkien kilpailevien perusoikeuksien samanaikaisen toteutumisen. Tavoitteena on siten saavuttaa mahdollisimman hyvä tasapainotilanne yhteen sovitettavien perusoikeusintressien kesken.

Esimerkiksi PL 13.2 §:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus, ja 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Yhdistyslaki rajoittaakin yhdistysvapautta mm. siten, että sotilaallisesti järjestetyt yhdistykset on kielletty ja ampumaseurat on saatettu luvanvaraisiksi (YhdL 3 §). Myös PL 9 §:n mukaista liikkumisvapautta rajoittaa osaltaan vaikkapa 10 §:n turvaama kotirauha, eli kukaan ei voi käyttää liikkumisvapauttaan tunkeutuakseen toisen kotiin. Myöskään PL 12 §:n julistamaa sananvapautta ei saa käyttää 10 §:n jokaiselle turvaaman kunnian loukkaamiseen, ainakaan ilman mahdollisia rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Koronaan liittyviä yhteiskunnallisia rajoitustoimia ja samanaikaisia laajamittaisia perusoikeusrajoituksia on perusteltu hallituksen toimesta mm. vetoamalla PL 7 §:n mukaiseen oikeuteen elämään ja turvallisuuteen. Kyseessä olisi täten perusoikeuskollisio, jossa perusoikeus elämään ja turvallisuuteen ”törmää” useampaan muuhun perusoikeuteen, esim. kokoontumis-, liikkumis- ja elinkeinonvapauteen, ja mahdollisten pakkotestaamisten ja pakkorokotusten osalta myös ainakin PL 7 §:n mukaiseen henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, millaisen punninnan itse tekisi tässä tilanteessa: kuinka painavaksi joidenkin ihmisten oikeus ”virusvapaaseen” elämään voidaan asettaa suhteessa toisten ihmisten oikeuteen ”normaaliin” elämään, ja mm. olennaisesti terveyteen ja hyvinvointiin kuuluviin sosiaaliseen kanssakäymiseen ja elinkeinon harjoittamiseen.

Yllä olevaan lainattu teosta: Perusoikeudet, Pekka Hallberg et al., Alma Talent Oy 2011.

Perustuslainmukaisuuden valvonta Suomessa

Suomen oikeusjärjestyksessä ylin perustuslaillisuuden valvonta on säädetty eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtäväksi ennakollisesti lainvalmistelun yhteydessä. Monilla muilla valtioilla on tätä tehtävää varten oma riippumaton perustuslakituomioistuimensa, esim. Saksalla, ja Suomessakin vastaavan tarpeesta keskustellaan aika ajoin. PL 74 § mukaan:

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomessa harjoitetaan ylintä perustuslaillisuuden ennakollista valvontaa siten, että perustuslakivaliokunta antaa lausuntonsa lakiehdotusten perustuslainmukaisuudesta. Toisaalta tuomioistuimet tekevät jälkikäteistä perustuslainmukaisuuden valvontaa yksittäistapauksissa lakia soveltaessaan edellä mainittujen PL 106 ja 107 §:en nojalla.

Lisäksi yleistä lainmukaisuutta sekä perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista valvovat PL 108 ja 109 §:en mukaan eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri, joille jokainen kansalainen voi tehdä kantelun havaitsemastaan laittomasta tai epäasiallisesta viranomaisen taikka muun julkisen vallan käyttäjän toiminnasta.

Perusoikeuksien rajoittaminen normaalioloissa

Perustuslakivaliokunta on antanut mietinnöissään (erityisesti PeVM 25/1994, s. 4-5) merkittäviä ohjesäännönomaisia perusoikeussäännösten tulkintakaavioita. Säännöt kohdistuvat pääosin myöhempiin perustuslakivaliokuntiin ja niiden harjoittamaan ennakolliseen perustuslainmukaisuuden valvontaan, mutta säännöillä edellytetään olevan oikeusvaikutuksia myös tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten päätöksenteossa.

Perustuslakivaliokunnan ehdottomiksi vahvistamat perusoikeussäännösten rajoitus- ja tulkintasäännöt ovat seuraavat:

1. Perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin. Tähän liittyy kielto delegoida perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia alemmalle säädöstasolle. Osaltaan sitä toteuttaa perustuslain 80.1 §.
2. Rajoitusten tulee olla tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määriteltyjä. Rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista.
3. Rajoitusperusteen tulee olla hyväksyttävä ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima.
4. Tavallisella lailla ei voida säätää perusoikeuden ”ydinalueeseen” ulottuvaa rajoitusta.
5. Rajoitusten tulee olla suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Säännöllä tarkoitetaan tavoitteen ja käytetyn keinon keskinäistä punnintaa.
6. Perusoikeuksia rajoitettaessa on huolehdittava riittävistä oikeusturvajärjestelyistä.
7. Rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

Yllä olevan lähde: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:perusoikeuksien_yleiset_rajoittamisedellytykset

”Tartuntatautilaki ei kumoa perustuslakia”

Lähtökohtaisesti perustuslakivaliokunnan tulisi siis valvoa lakiehdotusten perustuslainmukaisuutta ennakollisesti. Joidenkin oikeusoppineiden mukaan kuitenkin esim. tartuntatautilaki on valmisteltu huonosti, eikä sen valmistelussa olisi otettu riittävällä tavalla huomioon monia perusoikeuksiin ja niiden rajoittamiseen liittyviä kysymyksiä. Täten käytännössä ainoa tapa valvoa mahdollisesti huonosti valmistellun lain perustuslainmukaisuutta on saattaa mahdolliset perusoikeusrikkomukset ja lainvastaisuudet tuomioistuimen tai ylimpien laillisuusvalvojien eli oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin käsiteltäväksi. Oikeusturvan kannalta ongelmaksi muodostuvat tosin mm. pitkät käsittelyajat (hallinto-oikeuksissa keskimäärin n. 7 kuukautta).

Joka tapauksessa tartuntatautilain ja sen soveltamisen osalta mahdollisesti ongelmallisiksi tullevat tuomioistuimessa tai kantelua käsiteltäessä ainakin niiden suhde yllä mainittuihin perustuslain 80, 106 ja 107 §:iin sekä PeVM 25/1994:ssä esitettyihin perusoikeuksien yleisiin rajoittamisedellytyksiin.

Kirjallisuutta:

Perusoikeudet – Pekka Hallberg et al., Alma Talent Oy 2011.
Valtiosääntöoikeus – Antero Jyränki, Jaakko Pusa, CC Lakimiesliiton kustannus 2012.

Muita lähteitä:

Tieteen termipankki, Perusoikeuksien yleiset rajoittamisedellytykset: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:perusoikeuksien_yleiset_rajoittamisedellytykset
Ihmisoikeudet.net, Perusoikeusjärjestelmä: https://ihmisoikeudet.net/ihmisoikeudet-suomessa/perustuslaki-suomessa/