Suhteellisuudentajua koronan riskeihin

Terve!

Olen nelikymppinen tekniikan lisensiaatti AMK-opettaja Turusta. Kyllästyin koronahysteriaan jo 12.-13.3.2020 (koronan ensimmäistä valmiuslakipäätöstä edeltäneen arkiviikon torstaina ja perjantaina). Kyllästymiseni on kasvanut vuoden aikana eksponentiaalisesti jyrkemmin kuin kuvitteellisten Pohjois-Italiassa maaliskuun 2020 epidemiatilanteessa tahallaan tartuttamisen maksimoivien 80 000 osallistujan yleisötapahtumien jälkeiset tartuntamäärät. Miksi? Mietitäänpä suhteellisuudentajua, että mihin muihin asioihin kuin koronaan huono-onnisia ihmisiä kuolee tai sairastuu pitkäaikaisvaikutuksin, ja millaista medianäkyvyyttä ja toimenpiteitä paljon koronaa tuhoisammat asiat ovat saaneet?

Koronan todellinen kuolleisuus tartunnan saaneiden iän ja perusterveydentilan mukaan on ollut ja tulee aina olemaan mysteeri, koska oireettomia, lieväoireisia sekä testiin omasta tahdostaan tai testauskapasiteetin puutteesta pääsemättömiä vaille diagnoosia jääneitä potilaita on ollut vaikka kuinka moninkertaisia määriä verrattuna vahvistettuihin tautitapauksiin. Ehkä useasta lähteestä analyyttisesti yhdistellen voisin sanoa suuntaa-antavaksi arvaukseksi, että alle 60-vuotiaista sairastuneista (mukaan lukien myös alle 60-vuotiaat perussairauksiensa takia riskiryhmäläiset) kuolee noin kolme potilasta tuhannesta. Mietitäänpä tälle verrokkiluku: Suomi on imeväiskuolleisuudeltaan (elävänä syntynyt mutta ensimmäisen ikävuotensa aikana kuollut lapsi) maailman ehdottomia kärkimaita. On ollut jo 1970-luvulta asti äitiysneuvola- ja synnytysosastotoiminnan sekä lastenlääkärien ja tehokkaiden hoitokeinojen mallimaa kaikille lapsille. Kuinka suuri imeväiskuolleisuus Suomessa on 2020-luvulla? Vastaus on: Noin kolme lasta tuhannesta. Lapsen kuolema ensimmäisen ikävuotensa aikana on kenelle tahansa lapsen läheiselle ja myös tuntemattomalle asiasta kuulijalle äärimmäisen traaginen asia. Mutta kun lapsi kuolee Suomessa ensimmäisen elinvuotensa aikana, tulee siitä mediaan vain yksittäistapauksia, jotka ovat äärimmäisen huono-onnisia vanhempia ja kummeja äärimmäisen harvinaisen ja suurta myötätuntoa aiheuttavan inhimillisen tragedian ääressä. Ehkä iltapäivälehdissä noin kerran kuussa tai kaksi kertaa vuodessa tällainen tarina, loput pysyvät läheisten tuskan omana tietona ilman mediaa. Sanotaanko Suomessa lasta harkitseville tai odottaville vanhemmille, että lapsen ensimmäinen ikävuosi on tappava sairaus, kun kolme tuhannesta huono-onnisimmasta lapsesta kuolee? Että älkää tehkö lapsia, mutta jos olette tyhmänrohkeita toisten tuskasta ja terveydenhuollon kapasiteetista piittaamattomia idiootteja, niin tehkää lapsi ja kokekaa lapsenne kivulias kuolema rangaistuksena itsekkyydestänne?

Mediassa ja julkisen sektorin (THL, STM, AVI, hallitus, eduskunta) argumentoinnissa nostetaan jatkuvasti esille myös nuorten koronan vakavaan muotoon sairastuneiden tarinoita sekä mahdollisesti alkuperäiseen Wuhan-Lombardia -alkuiseen tartuntaketjuun verrattuna tartuttavimpien ja ärhäkämpien viruskantojen tilastoja. Nuorten ja ei-riskiryhmäläisten vakavat ja jopa tappavat tautimuodot saadaan kyllä näyttämään värikkään journalismin ja kauhuotsikoiden kanssa puistattavilta. Mutta herää kysymys: kuinka monta tällaista tapausta vs. kuinka monta sairastunutta? Omakotitalon tai kesämökin työmaalla voi saada haavan sormeen. Ylivoimaisesti suurin osa haavan sormeen saaneista paranee laastarilla, desinfiointiaineella, ehkä muutamalla tikillä. Mutta on aina näitä huono-onnisia, jotka saavat esimerkiksi verenmyrkytyksen, joka johtaa pahimmillaan kuolemaan tai kuolioon joutuneen raajan amputaatioon. Näistä puhutaan ehkä kerran-pari vuodessa roskamediassa, että Juha menetti jalkansa kun astui naulaan, ja Anna kuoli kun hauki puri sormeen kalaverkosta irrotettaessa. Hypetetäänkö ihmisille silti mediassa ja viranomaisten toimesta, että liikkukaa pistonkestävässä kokovartalokondomissa aina ollessanne omakotitalon, mökin tai pellon työmaalla jossa sattuu olemaan ruosteinen naula, ja haavanhoito terveyskeskuksessa muuttuisi välittömäksi teho-osaston valmiuden nostamiseksi ja vointia herkeämättä verenmyrkytyksen oireita tarkkaileviksi valvontaohjeiksi ilman kotiutuksen toivoakaan?

Mitenkäs nämä virusmuunnokset sitten? OK, Suomessa on tätä kirjoitettaessa (maaliskuun 2021 ensimmäisen viikon loppu) ollut ehkä 45, 545 tai 5545 ihmisellä britti-, brassi- ja e-afrikkamuunnosta, jotka tartuttavat 30-50 % tehokkaammin kuin alkuperäinen globaali pelottelukanta? Mutta Suomessa on tätä kirjoitettaessa (ja jatkuvasti nousevalla käyrällä) yli puoli miljoonaa ihmistä, jotka ovat rokotuksen tai sairastamisen kautta saaneet paljon suuremman prosentuaalisen tartuntariskin aleneman kuin minkään virusvariantin kantaja tartuntariskin kasvua? Rokotteet, niin niissä puhutaan 60-97 % immuniteetista. Sairastumisen ja paranemisen aiheuttaman immuniteetin aukoista jaksaa media hyväveli-liitossa olevine viranomaislähteineen rummuttaa, mutta mikä on vahvistettu totuus? Maailmassa on ollut tähän päivämäärään mennessä ehkä neljä, kuusi tai 22 potilasta, jotka ovat varmuudella sairastuneet koronaan uudestaan parannuttuaan siitä ja viruksen poistuttua jo kerran elimistöstä? Suhteessa sairastuneiden lukumäärään riski sairastua koronaan uudestaan on ilman pirujen maalailemista seinille suuruusluokkaa yksi miljoonasta – yksi kymmenestä miljoonasta. Jos joukossamme olisi esimerkiksi 5 000 ihmistä tartuttavuuskertoimella 1,3 … 1,5 ja toisaalta 500 000 ihmistä tartuttavuuskertoimella 1*10-7 … 0,4, niin laskekaa niistä vapaasti kertolaskuja, onko tilanne parempi vai huonompi kuin että kaikilla ihmisillä olisi kertoimena ykkönen?

Rokotettujen ja jo sairastaneiden kategorisointi yhtä korkeariskisiksi kuin neitseellisesti koronaa vielä sairastamattomien on myöskin yksi globaali salaliittovalhe. Mikäköhän siinä olisi motiivina? Veikkaisin toisaalta THL:n, WHO:n ja niiden maanosa- ja jäsenmaatasoisten kaimojen ja välimallien halua tasapäistää lammaslauma, etteivät koronaneitsyet olisi kateellisia rokotetuille ja taudista jo toipuneille, eikä sitä kautta tulisi naapurikateellista vastakkainasettelua. Toisaalta myöskin nykyihmisen some- äänestys- ja sponsoririippuvaisuuden kollektiivisen hyväksynnän ja huomionkerjuun on ajanut viestintä- ja päättäjäkoneistot yhteiseen kyseenalaiseen tahtotilaan jarruttaa toisinajattelijoiden halua sairastaa korona etulinjassa välittämättä rajoituksista tai jopa tahallaan tartuttaen, tai sitten ettei rokotusjonoihin tulisi kiilaamista. Mutta herraisä, immuniteettiin ei minkään muun sairauden kanssa ole suhtauduttu koskaan näin skeptisesti! Jos lapsella on kerran ollut vesirokko tai hänet on rokotettu, niin hän on immuuni ja piste, voi vapaasti mennä kylään kotiin, jossa on vesirokkoinen lapsi eikä rokotuksia tarvitse miettiä. Jos suomalainen tuberkuloosia ja kurkkumätää vastaan rokotettu menee käymään Afrikassa maissa joissa nämä taudit jylläävät vapaasti aiheuttaen moninkertaisesti suurempaa kuolleisuutta kuin korona missään maailman kolkassa, niin ei hänkään rokotettuna niitä tauteja itse saa eikä toisille rokotetuille suomalaisille tai jopa rokottamatta jääneille rokotuskieltäytyjille tai muun syntymämaan edustajille tartuta.

Rohkeaa ja elämän makuista kevättä rajoituksista piittaamatta!

Harri Heikkinen