Koronatapausten raportointia olisi syytä muuttaa

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi päivittäin Suomessa todetut koronatapaukset. Todettujen tapausten määrä vaihtelee päivästä toiseen huomattavasti. Tämä vaikeuttaa koronatilanteen kokonaisarviointia ja siten preventiotoimenpiteiden vaikuttavuuden arviointia. On hämmästyttävää, että THL ei suhteuta tapausmääriä otettujen näytteiden määrään. Nimittäjä on tärkeä, koska se kertoo todellisen esiintyvyyden. Jos näytteitä on otettu vähän, todettujen tapausten määräkin on todennäköisesti pieni. Jos näytteitä on otettu paljon, todettuja tapauksiakin on todennäköisesti paljon. Myöskään THL:n raportoima kahden edellisen viikon ilmaantuvuus väestömäärään suhteutettuna (per 100 000) ei suoraan kerro esiintyvyyttä eli todettujen tapausten määrää suhteessa otettujen näytteiden määrään. Olisi suositeltavaa, että THL ilmoittaisi tapausmäärät myös prosentteina eli todetut positiiviset tapaukset jaettuna tutkittujen näytteiden kokonaismäärällä. Myös muuntoviruksen prosentuaalinen osuus kiinnostaa.

Moni kysyy myös mikä on koronatestin luotettavuus eli testin herkkyys ja tarkkuus. Tuskin kaikki laboratoriot käyttävät samaa testiä, joten eri testien suorituskyky voi vaihdella, esimerkkinä ns. “pikatesti”. Myös näytteenottoon tai näytteen laatuun ylipäätään voi liittyä ongelmia, jotka vaikuttavat testitulokseen. Diagnostisen testin herkkyys (sensitiivisyys) tarkoittaa sitä kuinka hyvin testi löytää sairaat. Diagnostisen testin tarkkuus (spesifisyys) tarkoittaa sitä kuinka hyvin testi tunnistaa terveet eli ne joilla ei ole tautia. Testin herkkyys ja tarkkuus ovat harvoin 100 %, jolloin siis vääriä positiivisia ja vääriä negatiivisia ei todeta. Hyvänkin testin herkkyys ja tarkkuus voi kuitenkin olla alle 100 %. Seulontatestin luotettavuus riippuu taudin esiintyvyydestä väestössä. COVID-19-taudin esiintyvyys on Suomessa toistaiseksi matala, muutaman prosentin luokkaa.

Jos koronatestin herkkyys onkin esimerkiksi 95 %, tarkkuus 99 % ja taudin esiintyvyys väestössä esimerkiksi kaksi prosenttia, suuri osa positiivisista löydöksistä voi olla ns. nelikenttäanalyysin perusteella vääriä positiivisia. Väärien negatiivisten löydösten todennäköisyys sen sijaan on silloinkin pieni. Jos taas seulottavan taudin esiintyvyys väestössä on korkea, testi kuin testi toimii suhteellisen hyvin, vaikkei herkkyys tai tarkkuus olisikaan 100 %. Kun näitä koronatestausasemia on tänä päivänä lähes joka korttelissa, olisi tärkeätä että diagnostiset laboratoriot raportoisivat myös käytetyn testin tai käytettyjen testien luotettavuuden. Diagnostiikan laaduntarkkailusta tai testien validoinnista ei juurikaan puhuta.


Jorma Paavonen

emeritusprofessori
Helsingin yliopisto