Suomenkielisessä Tie dystopiaan? -videosarjassa nostetaan esille ajankohtaisia ilmiöitä ja uutisia, jotka eivät ole saaneet juurikaan jalansijaa isossa keskustelussa.
Päivitys 16.3.2021:
Sarja on nyt julkaistu kokonaan. Mukavia katseluhetkiä!
Sarjan on ansiokkaasti tehnyt Tero Pitkänen ja linkit videoissa käsiteltyihin aiheisiin löydät videoiden kuvauksista YouTubessa.
Osa 1. The Great Reset (kesto 16.35)
Ensimmäinen osa keskittyy nimensä mukaisesti World Economic Forumin lanseeraamaan The Great Reset -käsitteeseen, erityisesti sen kannalta, mitä WEF itse asiasta sanoo.
Osa 2. Media & päättäjät (kesto 34.25)
Sarjan toisessa osassa käsitellään median ja päättäjien toimintaa liittyen mm. koronan hoitoon sopiviksi todettuihin lääkkeisiin, PCR-testeihin, viruksen mahdolliseen alkuperään, rajoitustoimiin sekä influenssaepidemiaan vuonna 2018.
Osa 3. Talous (kesto 30.44)
Kolmas osa pureutuu monipuolisesti talouteen ja velkaantumisen vaikutuksiin.