Päivitys 14.1.2021:
Kansanedustajat ovat saaneet runsaasti yhteydenottoja huolestuneilta kansalaisilta asian tiimoilta ja ovat vastanneet niihin vaihtelevan aktiivisesti. Vastausten sävy on vaihdellut asiallisesta vähintäänkin kyseenalaiseen. Yksi asiallisista vastauksista on Mika Niikon kirjoitus Uusi Suomi -blogissa: Vastaukseni tartuntatautilain muutosta koskeviin huoliin.
Tartuntatautilain uudistukset puuttuvat erityisesti elinkeinon harjoittamiseen, mistä Suomen Yrittäjät myös on huolissaan. Katso esim. tämä Talouselämän artikkeli, jonka mukaan yrityksiä uhkaa ”täydellinen pysähtyminen”. Uusi Suomi julkaisi myös pienyrittäjän näkökulman asiaan: Pienyrittäjän viimeinen hätähuuto.
”Eduskunta on helmikuun alkuun asti istuntotauolla, mutta valiokunnat käsittelevät tälläkin viikolla tartuntatautilain uudistusta. Uudistuksella on kiire. Englantilainen, huomattavasti aiempaa tarttuvampi versio koronaviruksesta on tullut Suomeen. Kun se leviää, voi tilanne muuttua nopeasti hyvin pahaksi.
”Paine saada laki läpi eduskunnassa on kova. Lakiuudistus antaisi viranomaisille lähes samoja oikeuksia kuin valmiuslaki, lukuun ottamatta liikkumisvapauden rajoitusta. Jo ennen joulua puhuttiin valmiuslain käyttöönotosta”, sanoo EK:n johtava asiantuntija Markku Rajamäki.
…
Pykälä 58 g antaa viranomaisille mahdollisuuden sulkea yritysten asiakastiloja. Pykälää sovelletaan esimerkiksi asiakas- ja harrastustiloihin, kuten sisäleikkipaikkoihin, kauppakeskusten oleskelutiloihin, liikuntapaikkoihin ja kuoroharjoituksiin.
Kunta voisi tehdä päätöksen omalla alueellaan. Jos toimenpiteet olisivat välttämättömiä useamman kunnan alueella, tekisi päätöksen Aluehallintovirasto.
”Kyseessä on merkittävä puuttuminen oikeuteen harjoittaa liiketoimintaa. Oikeus sulkea tiloja ei ota huomioon yksittäisten yritysten välisiä eroja. Kyseenalaistamme sen, että viranomaiset voisivat tehdä alueellisia yleispäätöksiä. Tällöin päätös ei ote huomioon kohteena olevien yritysten todellista tilannetta”, sanoo Suomen Yrittäjien asiantuntija Karoliina Katila.
…
Mikäli yrittäjä ei noudata suosituksia, tai lievemmät toimet eivät ole olleet teholtaan riittäviä, voidaan tilat sulkea. Pykälä koskee sisätiloja, joita käyttää yhtä aikaa yli 10 asiakasta tai osallistujaa.”
_________________________
Jos tämä kuulostaa sinunkin mielestäsi huonolta ajatukselta, ota yhteyttä kansanedustajiin! Voit halutessasi käyttää alla olevaa kirjepohjaa apuna. Kansanedustajien sähköpostit löydät myös tältä sivulta.
________________________
Arvoisa kansanedustaja!
Suomessa on valmisteltu uusi tartuntatautilakiesitys, joka mahdollistaisi toteutuessaan puuttumisen elinkeinoelämään dramaattisin ottein, – lasten erottamisen vanhemmistaan eristämisen nimissä, sekä mittavan perus- ja ihmisoikeuksiin kajoamisen yksittäisten viranomaisten päätöksellä.
Lakiesityksen myötä voidaan sulkea elinkeinonharjoittajien tiloja ja kajota liiketoiminnan harjoittamisen vapauteen, mikäli alueella on yli 50 koronatartuntaa 100 000 asukasta kohden. Tänä päivänä useimmat sairaanhoitopiireistä ylittää tämän tartuntaluvun, joten vaaravyöhykkeellä on jo nykyisellä tartuntatilanteella suurin osa Suomen yrityksistä. Laki mahdollistaisi myös kuljetuspalvelujen matkustajamäärän puolittamisen, mikäli tartuntojen ilmaantuvuus on yli 25/100 000. Tämä täyttyy jo nyt kaikkien sairaanhoitopiirien alueella.
Elinkeinoelämän merkitys Suomen taloudelle on korvaamaton niin työpaikkojen kuin verotulojen kannalta. Mikäli sitä vaikeutetaan merkittävästi, voimme odottaa matkustamisen hintojen kallistumista, työttömyyden kasvua sekä lukuisten yritysten konkursseja. Tätä ei voi hyväksyä tilanteessa, jossa maata koettelee jo valmiiksi äkillisesti lisääntynyt työttömyys ja voimakas velkaantuminen. Kerrannaisvaikutukset tulevat olemaan tuntuvat useita vuosia eteenpäin.
Seuraava esityksen kohta on aivan käsittämätön. Miten tällaista voidaan Suomessa edes esittää: Tartuntatautilakiesityksen nojalla on mahdollista eristää henkilö tahdonvastaisesti kodin ulkopuolelle. Eristämispäätös voi koskea myös lapsen eristämistä erilleen perheestään, ja kriteeriksi riittää pelkkä epäily koronaan sairastumisesta. Eristyksen aikana voidaan toteuttaa paitsi tahdonvastaista lääkitystä, myös tahdonvastaista terveydentilan seurantaa, mikä käytännössä tarkoittaa kajoavaa koronaviruksen pakkotestaamista.
Tämä on jo tyrannian huippu. Jos laki toteutuisi, se alistaisi meidät, itsenäisen valtion vapaat ja syyttömät kansalaiset, vankien tasolle, riistäen meiltä oikeuden niin vapauteen, koskemattomuuteen kuin perheeseen. Suojassa tyrannialta eivät ole edes lapset, jotka voidaan epäillyn sairauden seurauksena riistää perheeltään.
Vaadimme, että lakiesitystä ei tule hyväksyä tällaisenaan. Esityksellä varmistaisimme mielivaltaisten päätösten mahdollisuuden, liian kevyin perustein, puuttumiseen oikeuteen tehdä työtä, harjoittaa elinkeinoa ja itsemääräämisoikeuteen omasta kehostaan.
Kansanedustajien sähköpostit:
anders.adlercreutz@eduskunta.fi>, <outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi>, <pekka.aittakumpu@eduskunta.fi>, <li.andersson@eduskunta.fi>, <sanna.antikainen@eduskunta.fi>, <paavo.arhinmaki@eduskunta.fi>, <marko.asell@eduskunta.fi>, <heikki.autto@eduskunta.fi>, <kim.berg@eduskunta.fi>, <sandra.bergqvist@eduskunta.fi>, <eva.biaudet@eduskunta.fi>, <thomas.blomqvist@eduskunta.fi>, <juho.eerola@eduskunta.fi>, <markku.eestila@eduskunta.fi>, <tiina.elo@eduskunta.fi>, <ritva.elomaa@eduskunta.fi>, <eeva-johanna.eloranta@eduskunta.fi>, <seppo.eskelinen@eduskunta.fi>, <sari.essayah@eduskunta.fi>, <tarja.filatov@eduskunta.fi>, <bella.forsgren@eduskunta.fi>, <sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi>, <jukka.gustafsson@eduskunta.fi>, <maria.guzenina@eduskunta.fi>, <tuula.haatainen@eduskunta.fi>, <pekka.haavisto@eduskunta.fi>, <jussi.halla-aho@eduskunta.fi>, <timo.harakka@eduskunta.fi>, <atte.harjanne@eduskunta.fi>, <harry.harkimo@eduskunta.fi>, <satu.hassi@eduskunta.fi>, <hannakaisa.heikkinen@eduskunta.fi>, <janne.heikkinen@eduskunta.fi>, <timo.heinonen@eduskunta.fi>, <eveliina.heinaluoma@eduskunta.fi>, <anna-maja.henriksson@eduskunta.fi>, <hanna.holopainen@eduskunta.fi>, <mari.holopainen@eduskunta.fi>, <veronika.honkasalo@eduskunta.fi>, <petri.honkonen@eduskunta.fi>, <inka.hopsu@eduskunta.fi>, <hannu.hoskonen@eduskunta.fi>, <petri.huru@eduskunta.fi>, <hanna.huttunen@eduskunta.fi>, <saara.hyrkko@eduskunta.fi>, <antti.hakkanen@eduskunta.fi>, <katja.hanninen@eduskunta.fi>, <anna-kaisa.ikonen@eduskunta.fi>, <olli.immonen@eduskunta.fi>, <kalle.jokinen@eduskunta.fi>, <vilhelm.junnila@eduskunta.fi>, <kaisa.juuso@eduskunta.fi>, <arja.juvonen@eduskunta.fi>, <heli.jarvinen@eduskunta.fi>, <antti.kaikkonen@eduskunta.fi>, <eeva.kalli@eduskunta.fi>, <anne.kalmari@eduskunta.fi>, <ilkka.kanerva@eduskunta.fi>, <toimi.kankaanniemi@eduskunta.fi>, <emma.kari@eduskunta.fi>, <mika.kari@eduskunta.fi>, <pia.kauma@eduskunta.fi>, <ville.kaunisto@eduskunta.fi>, <juho.kautto@eduskunta.fi>, <hilkka.kemppi@eduskunta.fi>, <pihla.keto-huovinen@eduskunta.fi>, <tuomas.kettunen@eduskunta.fi>, <anneli.kiljunen@eduskunta.fi>, <kimmo.kiljunen@eduskunta.fi>, <marko.kilpi@eduskunta.fi>, <mikko.kinnunen@eduskunta.fi>, <krista.kiuru@eduskunta.fi>, <pauli.kiuru@eduskunta.fi>, <mai.kivela@eduskunta.fi>, <esko.kiviranta@eduskunta.fi>, <pasi.kivisaari@eduskunta.fi>, <anna.kontula@eduskunta.fi>, <ari.koponen@eduskunta.fi>, <noora.koponen@eduskunta.fi>, <jukka.kopra@eduskunta.fi>, <jari.koskela@eduskunta.fi>, <johannes.koskinen@eduskunta.fi>, <hanna.kosonen@eduskunta.fi>, <jouni.kotiaho@eduskunta.fi>, <terhi.koulumies@eduskunta.fi>, <katri.kulmuni@eduskunta.fi>, <antti.kurvinen@eduskunta.fi>, <johan.kvarnstrom@eduskunta.fi>, <merja.kyllonen@eduskunta.fi>, <suna.kymalainen@eduskunta.fi>, <mikko.karna@eduskunta.fi>, <joonas.kontta@eduskunta.fi>, <sheikki.laakso@eduskunta.fi>, <mia.laiho@eduskunta.fi>, <antero.laukkanen@eduskunta.fi>, <rami.lehto@eduskunta.fi>, <elina.lepomaki@eduskunta.fi>, <jari.leppa@eduskunta.fi>, <aki.linden@eduskunta.fi>, <antti.lindtman@eduskunta.fi>, <mika.lintila@eduskunta.fi>, <markus.lohi@eduskunta.fi>, <pia.lohikoski@eduskunta.fi>, <mikko.lunden@eduskunta.fi>, <mats.lofstrom@eduskunta.fi>, <niina.malm@eduskunta.fi>, <sanna.marin@eduskunta.fi>, <matias.marttinen@eduskunta.fi>, <hanna-leena.mattila@eduskunta.fi>, <leena.meri@eduskunta.fi>, <krista.mikkonen@eduskunta.fi>, <sari.multala@eduskunta.fi>, <markus.mustajarvi@eduskunta.fi>, <kai.mykkanen@eduskunta.fi>, <jari.myllykoski@eduskunta.fi>, <juha.maenpaa@eduskunta.fi>, <jani.makela@eduskunta.fi>, <riitta.makinen@eduskunta.fi>, <merja.makisalo-ropponen@eduskunta.fi>, <jukka.makynen@eduskunta.fi>, <veijo.niemi@eduskunta.fi>, <mika.niikko@eduskunta.fi>, <anders.norrback@eduskunta.fi>, <ilmari.nurminen@eduskunta.fi>, <maria.ohisalo@eduskunta.fi>, <johanna.ojala-niemela@eduskunta.fi>, <mikko.ollikainen@eduskunta.fi>, <petteri.orpo@eduskunta.fi>, <jouni.ovaska@eduskunta.fi>, <sirpa.paatero@eduskunta.fi>, <tom.packalen@eduskunta.fi>, <aino-kaisa.pekonen@eduskunta.fi>, <jaana.pelkonen@eduskunta.fi>, <mauri.peltokangas@eduskunta.fi>, <pirkka-pekka.petelius@eduskunta.fi>, <raimo.piirainen@eduskunta.fi>, <arto.pirttilahti@eduskunta.fi>, <jenni.pitko@eduskunta.fi>, <sakari.puisto@eduskunta.fi>, <riikka.purra@eduskunta.fi>, <juha.pylvas@eduskunta.fi>, <lulu.ranne@eduskunta.fi>, <mari.rantanen@eduskunta.fi>, <piritta.rantanen@eduskunta.fi>, <veronica.rehn-kivi@eduskunta.fi>, <minna.reijonen@eduskunta.fi>, <antti.rinne@eduskunta.fi>, <paula.risikko@eduskunta.fi>, <jari.ronkainen@eduskunta.fi>, <wille.rydman@eduskunta.fi>, <paivi.rasanen@eduskunta.fi>, <annika.saarikko@eduskunta.fi>, <kristiina.salonen@eduskunta.fi>, <janne.sankelo@eduskunta.fi>, <jussi.saramo@eduskunta.fi>, <hanna.sarkkinen@eduskunta.fi>, <sari.sarkomaa@eduskunta.fi>, <arto.satonen@eduskunta.fi>, <sami.savio@eduskunta.fi>, <mikko.savola@eduskunta.fi>, <matti.semi@eduskunta.fi>, <jenna.simula@eduskunta.fi>, <juha.sipila@eduskunta.fi>, <saara-sofia.siren@eduskunta.fi>, <ruut.sjoblom@eduskunta.fi>, <ville.skinnari@eduskunta.fi>, <riikka.slunga-poutsalo@eduskunta.fi>, <mirka.soinikoski@eduskunta.fi>, <joakim.strand@eduskunta.fi>, <iiris.suomela@eduskunta.fi>, <hussein.al-taee@eduskunta.fi>, <katja.taimela@eduskunta.fi>, <mari-leena.talvitie@eduskunta.fi>, <sari.tanus@eduskunta.fi>, <ville.tavio@eduskunta.fi>, <kari.tolvanen@eduskunta.fi>, <ari.torniainen@eduskunta.fi>, <erkki.tuomioja@eduskunta.fi>, <tytti.tuppurainen@eduskunta.fi>, <ano.turtiainen@eduskunta.fi>, <sebastian.tynkkynen@eduskunta.fi>, <veikko.vallin@eduskunta.fi>, <sinuhe.wallinheimo@eduskunta.fi>, <matti.vanhanen@eduskunta.fi>, <juhana.vartiainen@eduskunta.fi>, <anu.vehvilainen@eduskunta.fi>, <paula.werning@eduskunta.fi>, <heikki.vestman@eduskunta.fi>, <jussi.wihonen@eduskunta.fi>, <pia.viitanen@eduskunta.fi>, <sofia.vikman@eduskunta.fi>, <heidi.viljanen@eduskunta.fi>, <anne-mari.virolainen@eduskunta.fi>, <sofia.virta@eduskunta.fi>, <ville.vahamaki@eduskunta.fi>, <tuula.vaatainen@eduskunta.fi>, <johannes.yrttiaho@eduskunta.fi>, <ben.zyskowicz@eduskunta.fi>, <peter.ostman@eduskunta.fi>