Koronatesti punnitsee kirjeitä kylpyhuonevaa’alla

Julkaistu 30.11.2020 Olli Tammilehdon blogissa

Kaikissa ihmisten tekemissä mittauksissa esiintyy virheitä – niin myös koronatestissä. Saksalaisen laboratorioiden laaduntarkkailuorganisaation Instand e.V:n tekemän tutkimuksen mukaan yleisesti käytetty RT-PCR-testi erehtyy luulemaan viruksettomia ihmisiä viruksellisiksi 1,4 % tapauksista.1 Se siis antaa 14 väärää positiivista tulosta tuhatta testattua kohti, vaikka virusta ei olisi mailla halmeilla.

Tämän lisäksi tulevat vielä niin sanotut kylmät positiiviset tulokset eli ne näytteet, joista löytyy viruksen perimää, mutta joka on peräisin kuolleista viruksista tai niiden palasista. Ne eivät voi enää aiheuttaa sairauksia.2 Virheitä lisää vielä se, että kaikki näytteiden ottajat ja laboratoriot eivät voi tai viitsi noudattaa vaadittavaa tarkkuutta näytteiden käsittelyssä, jolloin yhdessä näytteessä oleva virus leviää toiseen. Esimerkiksi Lighthouse-laboratoriossa, joka on yksi Britannian suurimmista koronanäytteiden analyysikeskuksista, on havaittu karkeaa piittaamattomuutta bioturvallisuudesta.3

Kaiken lisäksi testi ei aina erota nuhakuumetta aiheuttavia tavallisia koronaviruksia SARS-CoV-2 -viruksesta. Instand e.V:n tutkimuksen mukaan tietyn nuhakoronaviruksen esiintyminen voi nostaa väärien positiivisten osuuden 7,6 prosenttiin.

Joidenkin prosenttien virhe testauksessa voi näyttää pieneltä, mutta jos positiivisten testituloksien osuus on samaa luokkaa, ollaan suurissa vaikeuksissa. Positiiviset tulokset voivat olla testivirheen synnyttämiä, ja niiden määrän vaihtelut voivat johtua virheiden eikä virusten yleisyyden vaihtelusta. Tilanne on sama kuin yritettäessä punnita kevyitä kirjeitä kylpyhuonevaa’alla: kirjeiden luokittelu alle tai yli 50 grammaa painaviksi on arpapeliä.

Tämä epätoivoinen tilanne ei ole vain teoriaa, sillä Suomessa ja monissa muissa maissa koronapositiivisia löydetään testeissä mittausvirheen rajoissa oleva prosenttiosuus. Esimerkiksi THL:n mukaan positiivisten näytteiden osuus testatuista on Suomessa koko syksyn ollut alle 3 %.4 Näin testaukset yksinään eivät tällä hetkellä kerro juuri mitään yksityisen ihmisen terveydentilasta tai epidemiatilanteesta.

Näistä syistä monet asiantuntijat epäilevät vahvasti syksyn koronuutisten todenperäisyyttä. Heihin kuuluu esimerkiksi 32 vuotta lääketieteellistä tutkimustyötä tehnyt Michael Yeadon, joka toimi pitkään Pfizer-lääkeyhtiön tutkimusjohtajana. Hänen mukaansa koronaepidemia on Euroopassa ohi. Lähes kaikki nyt tilastoidut koronatapaukset ja -kuolleet ovat erilaisten testivirheiden synnyttämiä.5

Jos Yeadon käsitys varmistuu, tämä ei olisi ainoa PCR-testin synnyttämä vale-epidemia. Esimerkiksi vuonna 2006 New Hampshiressä sijaitsevassa sairaalassa monet hoitohenkilökunnasta alkoivat yskiä. PCR-testi kertoi, että kyseessä on hinkuyskä. Sairaalasta lomautettiin tuhat ihmistä ja tuhansille annettiin antibiootteja tai rokotteita. Sairaala joutui supistamaan huomattavasti toimintaansa. Kuitenkin kahdeksan kuukauden kuluttua selvisi, ettei kyseessä ollutkaan hinkuyskä. PCR-testi oli erehtynyt.6

Olli Tammilehto

PS. Tarjosin lyhyempää versiota tästä kirjoituksesta seitsemään sanomalehteen. Yksikään ei julkaissut.


Lähteet:

1Andreas Sönnichen: ”Covid-19: Wo ist die Evidenz”, teoksessa Lockdown 2020 Wie ein Virus dazu benutzt wird, die Gesellschaft zu verändern., toim. Hannes Hofbauer ja Stefan Kraft (Wien: Promedia, 2020), 55–68.

2Olli Tammilehto: ”Lähes kaikki positiiviset koronatestitulokset voivat olla vääriä”, Huomioita ja kommentteja, 31.8.2020, http://www.tammilehto.info/blogi/2020/08/31/lahes-kaikki-positiiviset-koronatestitulokset-voivat-olla-vaaria/ .

3Julian D. Harris: ”Health and Safety Breaches at the Milton Keynes Lighthouse Lab”, Lockdown Sceptics, 19.11.2020, https://lockdownsceptics.org/false-positives-inflation-in-milton-keynes/ .

4THL: ”COVID-19-epidemian hybridistrategian seuranta – tilannearvioraportti 25.11.2020” (Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 25.11.2020), https://thl.fi/documents/533963/5860112/COVID-19-epidemian+hybridistrategian+seuranta+%E2%80%93+tilannearvioraportti+25.11.2020.pdf/ .

5Clare Craig ym.: ”PCR-Based Covid Testing Has Failed and Is Not a Proper Basis to Lockdown the Nation, Let Alone Decide on Tiers for Restrictions, Briefing Paper for MPs”, Lockdown Sceptics, 27.11.2020, https://lockdownsceptics.org/pcr-based-covid-testing-has-failed-us/ .

6Gina Kolata: ”Faith in Quick Test Leads to Epidemic That Wasn’t”, The New York Times, 22.1.2007, https://www.nytimes.com/2007/01/22/health/22whoop.html .

Kirjaudu sivustolle