Mielipidekirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomissa 5.11.2020.

 

Onko tavalliseen inhimilliseen elämään paluuta?

 

Rebekka Härkönen kirjoitti hienosti tärkeästä aiheesta.  23.10.2020 Hämeen Sanomien nettikolumnissaan hän kysyy: ”Missä kohtaa terveyttä suojelevat koronarajoitukset kääntyvät itseään vastaan ja muuttavat ihmisten elämisen pelkäksi hengissä pysyttelemiseksi?” Mielestämme koronarajoitusten haitat ja näistä selviytyminen olisi syytä nostaa enemmän yleisen keskustelun aiheeksi.

Viime keväästä alkaen yhteiskuntaa on ollut tartunnan pelon ohjauksessa. Monilla on jatkuvasti ahdistusta, huolta ja uhkakuvia normaaleja arkipäiväisiä asioita kohtaan. Liian monilla luottamus tulevaisuuteen ja yleinen turvallisuudentunne ovat heikkenemässä. Monilla on uhkakuvia mielessä. Lähimmäisestä ja läheisyydestä on tullut yhtäkkiä vaarallisia ja kytättäviä asioita. Syyllistäminen saa monesti yliotteen ihmiskontakteissa. Yhtäkkiä ihmiset ovatkin suurin piirtein vaaraksi toisilleen.

Koronapelko ja –toimet ovat aiheuttaneet yhteiskunnan jakautumisen, jossa toisille turvallisuus ja toisille vapaus ovat ohjaavia arvoja. Tämä on tuonut mukaan vertaispaineen ja toistemme kontrollin. Peloissaan oleva henkilö kokee jopa henkeä uhkaavaksi toisia, jotka eivät toimi suositusten mukaan. Toiset taas joutuvat kokemaan syyllisyyttä ja häpeää siitä, etteivät noudattaa tiettyjä suosituksia, koska kokevat ne ylimitoitetuksi tai kohtuuttomiksi sekä ihmisoikeuksia ja inhimillisyyttä loukkaaviksi.

Äärimmäisessä eloonjäämistaistelussa eletään ihmisyyden alimpien vaistonvaraisten toimintojen varassa, jolloin itsekkyys, myötätunnon puute, syyllistäminen, vihamielisyys vievät tilaa normaalilta inhimilliseltä elämältä. Alempi ihmisyys saa eloonjäämiskamppailussa tilaa ihmisyyden korkeampien tasojen, kuten vapauden, ilon, myötätunnon, luovuuden ja rakkauden kustannuksella. Toivottavasti tämä on utopia, johon emme ole suuntautumassa. Mutta … eloonjäämistaistelusta on vaara tulla uusi normaali olotila, jos emme pysäytä sen kehitystä ajoissa ja toimi inhimillisen elämän säilymisen puolesta.

Nyt ihmismieliä on laajasti vallannut voimattomuuden tunne, uhriksi asettuminen, tunne että ollaan ainoastaan pelastavan piikin armoilla emmekä voi tehdä mitään.

Voimme tehdä paljon. Jo pelkästään se, että emme asetu itse kohtaloaan odottavan uhrin rooliin, parantaa meidän mahdollisuuksia tehdä asioille jotakin.

Rebekka Härkösen sanoin: ” Rajoituksista huolimatta ihmiset tarvitsevat kohtaamista, kosketuksia, myötätuntoa, ystäviä ja toisiaan… Monelle tämä on viimeinen vuosi tai viimeinen tilaisuus ”.

Yhteisöjen kokoontumiset ovat terapeuttisia vaikeina aikoina. Nyt nekin ovat rajoitusten ja hygieniasuositusten takia vaikeammin järjestettävissä. Sosiaaliset verkostot rakoilevat. Perhejuhlat on monesti peruutettu tai siirretty. Me saimme kutsun kesähäihin, mutta sitten nekin siirrettiin ensi kesälle, koska liian moni olisi jättänyt tulematta.

Toivottavasti ymmärrämme inhimillisen elämän arvon tämän kriisin keskellä entistä paremmin, niin, ettemme liian kevein perustein jätä järjestämättä perhejuhlia, tapaamatta sukulaisia ja ystäviä. Jos liikaa pelottaa, voi talvellakin järjestää monia tilaisuuksia väljemmissä ulkotiloissa. Nyt juuri tarvitsemme elämäämme enemmän iloa ja riemua. Tapahtumien järjestäjät, ottakaa luovuus avuksi hyödyntämään kaupunkimme ulkotiloja enemmän käyttöön hyvää mieltä tuottamaan. Yhdessä iloitsemiselle, vaikkapa tanssitapahtumille ulkoilmassa olisi nyt tilausta.

 

Liia Ida Nordström
psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti

Thorleif Nordström
elintarvikealan lehtori (emeritus)